Ensimmäinen irtokoira tavattu!
Springerspanieli, jonka olen nähnyt ulkoilevan talonsa pihassa (irti silloinkin) useasti. Ei ole osoittanut minkäänlaista mielenkiintoa muuhun maailmaan näissä tilanteissa.
Eilen kuitenkin kohdattiin kävelytiellä ja sattumien summana minä ja nuorempi koirani jouduttiin irtokoiran ja omistajansa väliin. Eli omistaja jäi minun selän taakse ja koira eteeni.
Tein tietoisen eläinkokeen, koska olin lähes 99% varma, että irtokoira väistää meitä, koska sillä on siihen kaikki mahdollisuudet.
Kaikkihan tietää, että mikään ei ole niin varmaan kuin epävarma. Näin tälläkin kertaa.
Koira seisoi keskellä kävelytietä eikä tehnyt elettäkään väistää. Tosin minun koiranlukutaitoni mukaan ei vaikuttanut myökään uhkaavalta. Pyrin pitämään oman koiran hihna löysällä, jottei oma koira hämmentyisi siitä.
Koirat kohtasivat, haisteli toisensa neniä, heilutti häntää (molemmilla hännät selkälinjan alapuolella). Pienen hetken kuluttua me omistajat kehoitettiin omiamme jatkamaan matkaa ja luontevasti molemmat porukat jatkoivat matkaansa eri suuntiin.
Jäi hyvä mieli kohtaamisesta. Oma koira sai positiivisen kokemuksen vieraan koiran kohtaamisesta ja jälkeenpäin jopa tuntuu, että irtokoira antoi minun koiran päättää päätyvätkö tervehtimään vai eivät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti