Haukkuja, leikkejä

Useita mukavia ohitustilanteita tänä viikonloppuna.

Siro monirotuinen koira kulki nätisti lastenvaunujen vieressä hihna löysällä. Se katseli meitä ohikulkiessaan, mutta vaikutti lähinnä uteliaalta. Itsevarman oloinen japaninpystykorva käveli välinpitämättömänä ohi. Se vilkaisi vain kerran.

Kohtasimme myös nuoren, alle puolivuotiaan labradorinnoutajan. Se ei ollut saanut vielä kovinkaan monia tilaisuuksia tutustua lajitovereihinsa, joten nyt se pääsi harjoittelemaan koiran puhumista pentuja rakastavan piskini kanssa. Tämä pentu oli todella reipas ja reagoi hienosti vanhemman koiran elekieleen.

Ainoa ikävämpää huomiota herättänyt tapaus oli kadun toisella puolen kulkenut keeshond, joka alkoi haukkua heti nähtyään koirani. Se seisoi uhmakkaasti häntä pörhössä ja haukkui kunnes käännyimme kulman taakse. Valitettavasti haukkuvien koirien tulkinta ei ole erityisalaani - en osaa arvata, mitä keeshond viestitti.

Pieniä valkoisia

Usein olen kuullut pienten räksyttävien koirien, etenkin valkoisten, olevan niitä pahimpia ja huonoimmin koulutettuja flexihirmuja.

Tänään edellä kulki kaksi japaninspanielia, jotka oli opetettu katsomaan ensin vastaantulevaa koiraa, sitten jälleen omistajaa. Seurue vetäytyi hieman syrjään kävelytieltä tehdäkseen kontaktiharjoituksia, ja kateellisena katselin toimivaa vastaehdollistamista. Mukava alku näille havainnoille.

Valitettavasti samalla reissulla vastaan tuli myös kauhistunut riistanvärinen pystykorva, jonka rotua en tunnistanut. Koiraparka yritti ryömiä jätekatoksen alle piiloon ja päätyi lopulta rähisemään selkä katoksen seinää vasten, kun omani katsoi sen suuntaan itsevarmoin elkein (useiden metrien päästä). Rähinä sai kuitenkin oman koirani kääntämään katseen eteenpäin ja kirimään tahtia, joten pelkäävä pystykorva saavutti tavoitteensa.